Teemme käyttäjäkokemuksesta kilpailuvaltin. Suunnittelemme miellyttäviä käyttäjäkokemuksia eri toimialojen tuotteisiin ja palveluihin. Ota yhteyttä
Palvelut
Konseptointi
Konseptointivaiheessa jalostamme ymmärryksen käyttäjien todellisista tarpeista tuote- tai palvelukonsepteiksi. Hyvin suunnitelluissa työpajoissa löydämme ne tekijät, joista hyvä käyttäjäkokemus muodostuu. Tämän jälkeen havainnollistamme luomamme konseptit esimerkiksi visuaalisesti näyttävien esitysten tai nopeiden prototyyppien avulla. Konseptointi voi rajoittua myös yksittäisen ominaisuuden tai käyttöliittymäratkaisun suunnitteluun.
Käyttöliittymäsuunnittelu
Suunnittelemme käytettävyydeltään ja ulkoasultaan viimeistä yksityiskohtaa myöten hiottuja käyttöliittymiä. Hallitsemme mm. tunnetuimmat mobiilialustat ja web-ympäristöt. Meillä on myös runsaasti kokemusta esimerkiksi teollisuuden ja rakennusautomaation sulautetuista laitteista. Palvelumme kattavat sekä vuorovaikutus- että graafisen suunnittelun. Usein toteutamme suunnittelemistamme käyttöliittymistä myös interaktiivisen prototyypin esimerkiksi uusimmilla HTML5- tai Qt-tekniikoilla.
Käyttäjätutkimus
Käyttäjätutkimus luo perustan laadukkaalle käyttäjäkokemukselle. Sen tavoitteena on selvittää millaisia tuotteita tai palveluja käyttäjät haluavat. Valitsemme aina tilanteeseen sopivat menetelmät ja suunnittelemme tutkimuksen asiakkkaan erityistarpeet sekä tuotteen tai palvelun käyttäjät huomioiden.
Käyttöliittymäarviointi
Käyttöliittymäarvioinnin avulla varmistamme halutun käyttäjäkokemuksen toteutumisen, ja siten tyytyväiset käyttäjät ja uskolliset asiakkaat. Asiantuntija-arviointi on kustannustehokas menetelmä tuotteen tai palvelun vahvuuksien ja kehityskohteiden kartoitukseen. Lisäksi testaamalla tuote tai palvelu sen todellisilla käyttäjillä saavutetaan vielä kattavampi kuva käyttäjäkokemuksesta ja mahdollisista kehitystarpeista.
Asiakkaat
LeadInin tapa toimia, jossa korostuu asiakkaan tarpeiden huomioiminen, vankka ammattitaito sekä joustava, tuloksellinen tekeminen, on sopusoinnussa Vexven toimintatapojen ja arvomaailman kanssa. Se onkin luonut erinomaiset edellytykset menestyksekkäälle tuotekehitysyhteistyölle.
LeadIn toimii kokemuksemme perusteella erittäin ripeästi, palvelualttiisti, joustavasti ja ennen kaikkea asiantuntevasti. Pieni koko yhdistettynä laajaan kokemus- ja osaamiskenttään on erinomainen yhdistelmä 2010-luvun liiketoiminnan tarpeisiin.
Lopputuote on hyvä ja juuri se mitä tarvittiin. LeadIn sai toteutettua projektinaikaiset muutokset käyttöliittymään joustavasti ja nopeasti. Touch UX -asiantuntemus on erinomaista. LeadInin kanssa on miellyttävä tehdä duunia.
LeadIn suunnitteli visuaalisen tyylin ja käyttöliittymän uudistettuun tuotteeseemme. He ottivat laitteen rajoitukset työssään hyvin huomioon ja lopputuloksena syntyi toiveidemme mukainen tyylikkään moderni käyttöliittymä QML-toteutuksena. Heti alusta saakka tehty interaktiivinen UI-toteutus toimi hyvin ja helpotti kommunikointia projektin aikana. Yhteistyö laitteen teknisen toiminnallisuuden toteuttaneiden sovelluskehittäjien kanssa sujui todella hyvin. Olemme kaiken kaikkiaan erittäin tyytyväisiä LeadInin meille tekemään työhön.
LeadInin asiantuntijat ovat osoittaneet useissa Sandvikin Drilling-alueen projekteissa pystyvänsä ymmärtämään asiakkaan todelliset tarpeet ja ongelmat hämmästyttävän nopeasti. Sparraavat keskustelut auttoivat meitä yhdessä hahmottamaan kokonaisuuden selkeämmin, minkä ansiosta pääsimme pureutumaan nopeasti oikeisiin haasteisiin ja ratkomaan niitä tehokkaasti. LeadInin merkittäviin vahvuuksiin kuuluu myös monimutkaisten asioiden visualisoiminen kiinnostavalla ja ymmärrettävällä tavalla. Selkeä graafinen esitystapa helpottaa asioiden oivaltamista ja innostaa ihmisiä ratkomaan hankaliakin haasteita.
Sandvikin kannalta nopeus on tärkeää. Vaadimme omilta työntekijöiltämme ja yhteistyökumppaneiltamme korkeaa motivaatiotasoa ja tavoitteiden toteuttamista sovitun aikataulun ja sisällön mukaisesti. LeadIn toimii näiden odotuksien mukaisesti. Reipas asenne asioihin, aikataulussa pysyminen ja yhteistyön läpinäkyvyys saivat projektin onnistumaan. Ytimekäs raportointi tuotti tarvittavan lisätiedon - kustannustehokkaasti. LeadInin näkökulma teknisiin haasteisiin oli tuore ja työssä oli avarakatseisen ryhmätyön tuntu. Näin syntyi yhteisiä oivalluksia ja parempia ratkaisuja porausasiakkaillemme.
Yritys
Tarjoamme laadukkaita palveluja käyttäjätutkimuksesta konsepti- ja käyttöliittymäsuunnitteluun sekä käyttäjäkokemusstrategian laatimiseen. Autamme asiakkaitamme tuntemaan tuotteidensa ja palvelujensa käyttäjät yhä tarkemmin ja vastaamaan heidän tarpeisiinsa entistä paremmin.
Laatua ilman kompromisseja
LeadIn on vuonna 2009 perustettu velaton, erittäin kannattava kasvuyritys. Tavoitteenamme on tarjota premium-luokan käyttäjäkokemuspalvelua asiakasyrityksille ympäri maailman, ilman kompromisseja.
Panostus laatuun näkyy mm. asiakastyytyväisyyskyselyiden tuloksissa: keskimääräinen arvosanamme asteikolle 1-7 on yli 6. Kaikki asiakkaamme ovat myös olleet valmiita suosittelemaan LeadInia muillekin – kunhan varmistamme ensin sen, että suunnittelijoiltamme liikenee aikaa myös heidän tuleviin hankkeisiinsa.
Liikevaihto
Euroina (kasvuprosentti)
Verkosto
Osaavan tiimimme lisäksi toimintamme tukena on joukko tarkkaan valikoituja yhteistyökumppaneita ja freelancereita, joiden avulla voimme täydentää palvelutarjontaamme. Käytössämme on myös kansainvälinen, alan huippuammattilaisista koostuva kontaktiverkostomme.
Etsimme jatkuvasti käyttäjäkokemusalan parhaita osaajia freelancer-verkostoomme. Mikäli olet UX-alan kokenut ammattilainen ja haluaisit osaksi yhteistyöverkostoamme, ota yhteyttä.
Topi
Olennaisen louhija
Topi Koskinen
Toimitusjohtaja, osakas
Kokenut strategian tekijä ja sparraaja punaisen langan metsästyksestä muutoksen toteutukseen
Pitkä ura käyttäjäkokemuksen parissa – tunnettu mm. menestyksestään Nokia S60 -älypuhelimen suunnittelupäällikkönä
Olennaisen louhija-
Juha
Särmikäs UX-dosentti
Juha Lehikoinen
Hallituksen puheenjohtaja, perustajaosakas
MeeGo UX-organisaation alkuperäisiä perustajia
Kokemusta UX-alueen tutkimuksesta, suunnittelusta, johtamisesta, strategiasta ja liiketoiminnasta 90-luvun alusta lähtien
Digitaaliset sisällöt ja lisätty todellisuus lähellä sydäntä
Särmikäs UX-dosentti -
Jaakko
Pioneeri UX-sosiologi
Jaakko Lehikoinen
Kehitysjohtaja, perustajaosakas
Pioneeri sosiologisen tiedon valjastamisessa käyttäjiä paremmin palvelevien tuotteiden luomiseen
Maailmanlaajuisten UX-aktiviteettien toteuttaja ja johtaja 90-luvun lopusta alkaen
Pioneeri UX-sosiologi -
Katri
Täynnä iloista energiaa
Katri Koli
Myyntijohtaja, osakas
Tausta tietojenkäsittelyssä; työskennellyt käyttäjäkokemuksen parissa vuodesta 2001
Johtanut kansainvälistä Nokia N9:n parissa työskentelevää UX-suunnittelutiimiä
Salainen intohimo paikkatietoa kohtaan
Täynnä iloista energiaa -
Mikko
Ei päivääkään ilman uutta ideaa
Mikko Nurmi
Creative Lead, osakas
Laaja-alaisuutta käyttäjätutkimuksesta konseptointiin ja UX-teknologioista suunnitteluun
Kosketusnäyttöjä vuodesta 2003
Lähes sata patenttia käyttöliittymä- ja palvelukeksinnöistä
Ei päivääkään ilman uutta ideaa -
Ville
Luovia oivalluksia + analyyttistä ajattelua
Ville Koistinen
Principal Designer
Pitkä käytännön kokemus kuluttajatuotteiden suunnittelemisesta massamarkkinoille
Erinomainen tausta ihmisen käyttäytymisen ja sitä muokkaavan sosiaalisen dynamiikan tutkimiseen ja ymmärtämiseen
Innokas opiskelemaan ja oppimaan uusia alueita
Luovia oivalluksia + analyyttistä ajattelua -
Ofri
Luova visualisti
Ofri Porat
Art Director
Vankka kokemus web-, mobiili- ja animaatiografiikasta
Kyky nähdä projektin kokonaiskuva kiinnittäen samalla huomiota yksityiskohtiin
Opiskelee uutta ja hioo taitojaan päivittäin
Luova visualisti -
Teemu
Raskaan sarjan suunnittelija
Teemu Suomela
Senior UX Designer
Kokemusta käyttöliittymäsuunnittelusta 2000-luvun alusta lähtien
Nähnyt, kokenut ja työskennellyt niin monen ohjelmistoalustan kanssa, että on jo seonnut laskuissa
Erityisenä kiinnostuksen kohteena QT-käyttöliittymien kehitys
Raskaan sarjan suunnittelija -
Krista
Html5-taitaja
Krista Jouhtimäki
Senior Front-End Designer
Työkokemusta web-palveluiden suunnittelusta ja toteutuksesta vuodesta 2007 lähtien
Valmistunut vuorovaikutteisuuden suunnittelijaksi
Erikoisosaamisena HTML5-prototyyppien rakentaminen eri alustoille
Html5-taitaja -
Tuula
Muuntautumiskykyinen moniosaaja
Tuula Kärkkäinen
UX Designer
Tietotekniikan diplomi-insinööri, pääaineena käytettävyys
Työskennellyt käyttäjäkokemustutkimuksen ja suunnittelun parissa vuodesta 2007 lähtien
Kirjoittanut useita tieteellisiä julkaisuja mobiilisovellusten käyttäjäkokemuksesta
Muuntautumiskykyinen moniosaaja -
Markus
Illustraation herttua
Markus Turppa
Visual Designer
Kiinnostunut 3D-grafiikasta ja osallistunut moniin 3D peli- ja animaatioprojekteihin
Adoben Illustrator ja Photoshop toimivat saumattomasti aivojen jatkeena visualisoimisessa
Hallitsee myös videoeditoinnin ja digitaaliset erikoistehosteet
Illustraation herttua -
Matti
Monitieteinen tutkimusosaaja
Matti Linna
UX Designer
Valmistunut filosofian maisteriksi interaktiivisesta mediasta
Vankkaa osaamista käyttäjätutkimuksen menetelmistä ja toteutuksesta
Kiinnostunut erityisesti pelisuunnittelusta ja HTML5-tekniikoista
Monitieteinen tutkimusosaaja -
Terhi
Aina valmis auttamaan
Terhi Itvola
Assistant
Monen alan konkari, viestinnän ammattilainen ja ikuinen opiskelija
Tavoittelee itselleen henkilöstöhallinnon ammattilaisen titteliä
Pitää motostaan ”Joka päivä paljon uutta!”
Aina valmis auttamaan -
Taina
Taina Arjanmaa
Senior UX Designer
-
Katja
Katja Leinonen
Senior UX Designer
-
Heli
Heli Härkönen
Junior Visual Designer
-
Panu
Panu Kouri
Junior UX Designer
-
Sinä?
Visual Designer
Visual Designer
We are looking to hire a (Senior) Visual Designer.
You are a seasoned designer of visual user interfaces with at least 3 years of experience (6+ years for Senior position) in visual design, icon design and layout design. You are thoroughly familiar with design tools, especially Adobe Illustrator and Photoshop. Experience in animations, 3D modeling or industrial design is considered a significant benefit.
-
Sinä?
Open application
Open application
We are always on the lookout for talented user experience professionals.
If you are a seasoned UX expert or a rising star in the making, don't hesitate to contact us!


















